Näitä on kokeiltu1. Pienoismalli lähiympäristöstä ( ympäristöoppi, kuvaamataito ) Oppilaiden rakentama pienoismalli omasta kouluympäristöstä. Helpottaa vaaran paikkojen hahmottamista, turvallisten reittien löytämistä koulun lähiympäristössä. Mukavaa kuvaamataidon ja liikennekasvatuksen integraatiota. ![]() Myös kuvat omalta alueelta auttavat 2. Etsi " kadonneet lampaat " ( liikunta ) Heijastimella varustetut pehmolelut yms. on piilotettu lähiympäristöön ja pimeässä etsitään niitä taskulamppujen avulla. Hahmottaa lapselle heijastimen merkitystä. Sopiva liikuntaleikki talvella pimeän aikaan ![]() Kadonneet lelut löytyivät heijastimien ansiosta 3. Liikennepuistoharjoitus Isommat 5-6 luokan oppilaat käyvät etukäteen harjoittelemassa ja laatimassa liikennetilanteita ja tehtäviä kaupungin liikennepuistossa. Seuraavalla kerralla he toimivat ohjaajina. Kerätään positiivisia suorituspisteitä eli aina, kun on saanut aikaan turvallisen oikean ratkaisun, siitä saa pisteitä. Pistelappu mukana. Opettajat voivat antaa pisteitä muistakin hyvistä suorituksista. Isot ottavat vastuuta pienemmistä ja homma toimii myös kavatustilanteena. ![]() Tässä 6. luokan poika ja tytöt tenttaavat 2.luokan autoilijaa. 4. Liikennelehti ( tietotekniikka, äidinkieli ) Vaikkapa sanomalehtiviikon yhteydessä voidaan etsiä liikenneuutisia. Onnettomuudet käydään läpi ja mietitään, mitä on tapahtunut ja miksi. Kirjoitetaan lehteen juttu ja piirretään kuva tapahtuneesta. Innokkaat tekevät myös animaatioita. Tietotekniikkakin tulee tutksi ja uudet välineet ja esittämistavat kiinnostavat. ![]() Tässä on mukana myös lehden uutinen ![]() Tekstin perusteella tilanteen käsittäminen on hyväksi myös luetun ymmärtämiselle ![]() Myös oppilaan tekemä esitys koirasta ja sen turvavarusteista on hyvä aihe lehtijutulle. Tukee niin tietotekniikkaa, verkkomaailmaa kuin äidinkieltäkin Liikennelehti on muutenkin erinomainen väline monipuolisuutensa ja helppoutensa vuoksi. Kaikista tapahtumista voidaan tehdä lasten omia juttuja mutta erityinen vastuuttaminen ja ns. toimittajaryhmän muodostaminen lapsista antaa lisäpotkua ja antaa ko. lapsille tärkeän erityistehtävän. Valokuvaus digikameralla sopii vaikkapa muuten koulun vaikeaksi kokevalle lapselle, jolloin hän saa tärkeän tehtävän, jossa voi menestyä ja kokea olevansa todellinen osaaja 5. Koulun oma liikennepäivä / jakso Olemme järjestäneet koululla taitoajoa, tehtäviä ja liikenneopetusta erityisenä teemapäivänä aina koulun alkaessa. Vanhempia on saatu mukaan ja tarpeen mukaan muista avustajia. Painotetaan erityisesti kypärän käyttöä ja jalankulkijan turvallisia ratkaisuja. Kananmuna testi leikkikypärällä on vakuuttava 6. Kuvaamataidossa omia liikennemerkkejä. Tehtävä hahmottaa liikennemerkkien informaatiota ja niiden tehokeinoja Keksitään omia liikennemerkkejä vaikkapa käytäväliikenteeseen tai ruokalaliikenteeseen 7. Elektroninen kissansilmä ( tekninen työ ) Onnistuu jo kolmasluokkalaisilta. Tarkastellaan heijastimen merkitystä. Havaitaan vilkkuheijastimen erinomaisuus erityisesti lumisateessa. Teknisen työn opiskelukin on mahdollinen liikennekasvatukseen. 8. Polkupyörän kevähuolto ( tekninen työ ) Kalusto kuntoon teknisen tunnilla. 9. Matematiikka ja liikennekasvatus Lasketaan koulun pihasta polkupyörien ja kypärien lukumäärä 5 -luokkalaiset voivat piirtää diagrammit sopivalla asteikolla. Sen voi tehdä myös tietokoneen avulla opetellen vaikkapa Exelin alkeita. 6 -luokkalaiset voivat tehdä niistä erilaisia prosenttilakuja tai suhteita. Eli: - mikä osa koululaisista tulee polkupyörällä - kuinka monta prosenttia se on kaikista koululaisista - mikä osa käyttää kypärää - kuinka monta prosenttia käyttää kypärää ja toisin päin kuinka moni EI käytä tai prosentuaalisesti jne. Edelleen tuloksia voidaan vertailla graafisesti toisiinsa. Näin päästään soveltamaan matematiikan taitoja liikenneasioihin ja päin vastoin. Erilaisia pohdintoja tuloksista äidinkielen juttuina vaikkapa Liikennelehteen, jollian taas opitaan verkkolehden toimittamista ja oikeakielisyyttä. Voidaan tehdä ryhmissä tai antaa nopeimmille eriyttävänä tehtävänä. Asiaa voidaan edelleen jatkaa vaikkapa pirtämällä kuvaamataidossa julisteita kypärän turvallisuutta lisäävästä vaikutuksesta. 10. Hälyytysajoneuvo ( tekninen työ 5-6 lk ) - yhdistetään ajoneuvon rakentamiseen piirustusten ja mittakuvan seuraaminen - yhdistetään autoon elektroniikkana ledivilkku sinisin ja punaisin ledein ja minisireeni - käydään läpi hälyytysajoneuvon merkitys liikenteessä ollessaan hälyytysajossa - mietitään, milloin hälyytysajoneuvoja tarvitaan ja miksi - maalataan myös yleinen hälyytysnumero 112 autoon näkyvästi - oppilas päättää itse tekeekö ambulanssin, poliisiauton vai paloauton. Samat kaavat ja mitat kaikille. Väritys ja oma design aiheen mukaan ![]() 11. Paikallista materiaalia Jämsän alueen kouluille suunnattu liikenneohjelma Koulukierros 2002 Ajatuksena oppilaiden ja opettajan yhdessä miettivän liikenteessä tehtyjen ratkaisujen merkitys. Oppia miettimään turvallisia ratkaisuja ja näkemään ennakoiden vaaran paikat. http://alhojarvi.jamsa.fi/liikenneromppu 12. Liikuntaleikki Ambulanssihippa on mukava alkuleikki 13. Hinausauto ![]() ![]() Leena Pirkolan piirtämä kuva pyöräilijän ja pyörän turvavarusteista. Tehtävä oli yhtenä urakkakuukauden töistä. ![]() Lukuvuoden alussa kerrataan tärkeitä asioita myös kuvaamataidon avulla ihan pienimmistä alkaen 5-6 luokan ehdotuksia uusiksi kypäräväreiksi ![]() ![]() 1-2 luokka kokosi ajatuksensa julisteiksi ![]() ![]() Isommat lapset voivat toimia myös muiden koulujen pienempien lasten ohjaajina. Voivathan koulut tehdä ohjausta ristiin. http://www.peda.net/verkkolehti/projektilehdet/liikenne?m=content&a_id=168 Vaaranpaikkakartoitus voi poikia lapsille pohtimista ja sopivaa mediakasvatuksen puuhaa. http://alhojarvi.jamsa.fi/Liikennesivut/ |